Pienyrittäjä! Varo markkinointia myyviä käärmeöljykauppiaita

Yrittäjille myydään monilla osa-alueilla kauheaa tuubaa, mutta mainonnan ja markkinoinnin saralla käärmeöljyä tulee vastaan äyskäröitäväksi asti. Asiantuntijamme jakaa vinkkinsä puliveivareiden välttämiseksi.

Viime päivien uutisoinnissa nostettiin esiin koulutuksia kuluttajille myyvä konsulttiyritys, jonka tarjonta ainakin kyseisen pajan kotisivujen mukaan oli pöhinää isolla p-kirjaimella. Tämän nimeltä mainitsematon firma oli saanut lukuisat ihmiset luopumaan rahoistaan, mutta juuri mitään vastinetta eivät asiakkaat olleet saaneet. Onneksi sentään kuluttajansuoja tuli ja pelasti monet huijatuiksi tulleet.  

Yritykset ja yrittäjät ovat tällaisten käärmeöljykauppiaiden edessä huomattavasti turvattomampia, sillä meitä eivät vastaavat lait suojaa. Yhteistyössä ja uusien palvelujen ostamisessa saakin olla tarkkana. Tarjolla on nimittäin kauhea määrä suttaa ja sekundaa, joista osa on ihan täyttä humpuukia ja osa vähän sinne päin tehtyä moskaa.  

Olen valitettavasti sekä itse joutunut kokemaan että katsomaan vierestä, kun rahaa menee epärehellisten kauppamiesten taskuihin. Siksi päätin kirjoittaa kokemukseen ja näkemykseen nojaavan vinkkilistan puliveivareiden välttämiseksi.  

Pari sanaa ennen suolauksen aloittamista

Koska käsittelen aikamoisen negatiivista aihetta aikamoisen negatiiviseen sävyyn, haluan muistuttaa kaikkia siitä, että markkinoinnin ja myynnin maailma on myös täynnä ihania ja osaavia ihmisiä. Olen itsekin työskennellyt lukuisten myyjien ja mainosalan ammattilaisten kanssa, jotka vilpittömästi haluavat parasta asiakkailleen ja ovat työssään hyviä. 

Tämä ei siis ole teille, vaan niille muille.  

Korkeapainemyynti petaa alustaa pettymyksille

Myynti on tärkeä osa mitä tahansa liiketoimintaa. Rehtiä ja reilua kauppaa voidaan myös tehdä oikeastaan missä vain, jopa niillä monien kammoamilla kylmäsoitoilla. Käärmeöljyhälyttimen on syytä kuitenkin aktivoitua, kun mennään korkeapainemyynnin puolelle. Tällä tarkoitan myyntiä, jossa vain välittömällä tuloksella on väliä.

Aggressiivinen myynti, jossa kaupan klousausta vaaditaan ilman minkäänlaista mahdollisuutta harkintaan, on usein epämääräisten toimijoiden elinehto. Kun päätökseen luodaan pakotettua kiirettä, saattaa harkinta pettää kokeneemmaltakin ostajalta.

Jos siis kurkustasi survotaan alas jotain ratkaisua pikatahdilla, voit olla varsin varma, että ratkaisu tuskin on paras mahdollinen. Tuotteeseensa ja palveluunsa luottava rehellinen toimija nimittäin antaa asiakkaalle varmasti aikaa hiukan miettiä asiaa.

Optimoitua optimointia optimoijille

Mainonnan ja markkinoinnin siirtyessä verkkoon on hakukone- ja tekoälyoptimoinnista tullut ratkaisu, jota (vain vähän liioitellen) kaikki haluavat ostaa ja kaikki haluavat myydä. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää, teemmehän itsekin töitä näiden asioiden parissa. Ongelmaksi on vain muodostunut se, että näillä käsitteillä myydään käytännössä vähän mitä vain ja joskus ihan tyhjää.  

Hyvässä kotisivutoteutuksessa hakukoneystävällisyyden ja tekoälylöydettävyys ovat tietenkin tärkeällä sijalla alusta pitäen. Varsinaista optimointityötäkin kannattaa tehdä, ainakin, jos kyse on isosta sivustosta tai todella kilpaillusta alasta.  

Olen kuitenkin usein törmännyt esimerkiksi tilanteeseen, jossa pikkukaupungin ainoa parturi-kampaaja maksaa muutaman satasen kuussa siitä, että löytyy kaupunkinsa kärkikahinoista Google-haulla. Silloin tiedän, että käärmeöljykauppias on ollut asialla. Sivusto kun olisi löytynyt ihan hyvin verkosta ilman tuota ylimääräistä kuukausikustannusta.  

Lisäksi vastaani on enemmän kuin kerran tullut tapauksia, joissa yrittäjille luvataan vaikka ja minkälaista tulosta ihan pientä korvausta vastaan. Välillä tätä edullisuutta perustellaan jollain uskomattoman futuristisella automaatiolla, joka kaikki ratkaisee optimointipulmat.  

Valitettavasti oikea optimointityö vaati aikaa ja myös rahallisia panostuksia. Oikotietä onneen ei tässä asiassa ole ja ylilupauksiin luottamalla vain menettää rahansa. Lisäksi on hyvä huomata, että sitä jatkuvaa optimointia tarvitsee aika harva pienyrittäjä. Jos sivusto on huolellisesti ja parhaita käytäntöjä noudattaen tehty, päästään pitkälle.   

Tekoälyä tuutin täydeltä

AI on kiistämättä mullistanut markkinoinnin maailmaa, luonut mahdollisuuksia ja tehostanut hommia. Samalla se on avannut ovet kertakaikkisen kaoottiselle kusetukselle. Erilaisia yrittäjien tekoälysysteemejä tarjotaan nyt sellaiseen tahtiin, että kukaan ei pysy perässä.  

Onneksemme käärmeöljyn tyrkyttäjän tunnistaa näissäkin hommissa aika selkeästi. Täysin tekoälyn varassa toimiva artikkeli- ja mainoskuvatehtailu on kenties se yleisin tarjolla olevista humpuukikokonaisuuksista. Voisin mennä syvästikin siihen, miksi puhtaat tekoälysisällöt ovat mainonnassa aikamoinen riski, mutta tyydyn toteamaan tämän: 

Miksi ihmeessä kannattaisi maksaa tonneja toiselle siitä, että hän promptaa tekoälyltä kuvia ja tekstejä viiden minuutin vaivannäöllä? Saman voi tehdä noilla ilmaistyökaluilla ihan itse.  

Koska tekoäly tuo markkinointiin, mainontaan ja liiketoimintaan huomattavia etuja, on ihan selvää, että yrittäjät ovat asiasta kiinnostuneita. Valinnoissa pitää kuitenkin olla tarkempi kuin koskaan. Ja ennen kuin lähtee kaikkein hurjimpiin lupauksiin mukaan, voi asiasta tiedustella vaikka siltä tekoälyltä itseltään*.  

*Olen saanut aika järkyttävän hauskoja tuloksia, kun olen tietyistä AI-työkaluista kysellyt esimerkiksi Claudelta.  

Mystisiä laskuja ja myyntitaloja

Halpa hinta houkuttaa, mutta lisälasku voi olla kallis. Mainontaa ja markkinointia myyvät käärmeöljykauppiaat ovat jo ajat sitten laittaneet pelikirjaansa lisälaskutuksen arvon. Tätä osittaishuijausta voidaan soveltaa lukemattomin keinoin.  

Osa taloista leipoo ylläpitohinnat niin ylös, että kateprosentti nousee tuhanteen. Toiset keksivät lähettää lisälaskuja esimerkiksi erilaisista tietoturvamuutoksista, jotka normaalisti sisältyisivät ylläpitoon. Kolmannet taas pitävät lisätöiden hinnat karmaisevan korkeina.  

Usein näille käärmemarketeille on yhteistä se, että ne eivät varsinaisesti myy kotisivuja, mainontaa tai markkinointia. Ne keräävät mahdollisimman kookasta asiakaskantaa, jonka avulla voidaan tehdä säännöllistä tulosta ja parhaassa tapauksessa huikea exit.  

Muistilista reilun kumppanin tunnistamiseen

Kaiken kauhistelun jälkeen totean vielä uudemman kerran, että niitä reiluja ja osaaviakin toimijoita on liikkeellä ihan yllin kyllin. Laadin tällaisen ihan pienen muistilistan kanssayrittäjien tueksi:  

  1. Tiedä, kuka sinulle myy ja kuka tekee työt. Reilu kumppani ei koskaan piilottele tekijöitään kellarissa.

     

  2. Liian hyvä ollakseen totta on liian hyvää ollakseen totta. Terve realismi pitää pään pinnalla.

     

  3. Jos jokin on äärettömän helppoa, joku muukin on keksinyt sen. “Ainutlaatuinen tapa erottautua” ei voi olla puoli-ilmaista ja puolessa tunnissa valmis.

     

  4. Ostopäätöstä ei tarvitse tehdä heti ja hyvä myyjä antaa tilaa harkita. Älä nyt kuitenkaan roikota rehellistä myyjää kuukausitolkulla.

     

  5. Ole tarkkana jatkuvien sopimusten ja ylimääräisten laskujen kanssa.

     

  6. Älä anna hienojen sanojen hämätä ja kysy, jos jokin askarruttaa. Huolehdi siitä, että ymmärrät oikeasti, mitä olet ostamassa. Jätä väliin, jos jokin on epäselvää.
Picture of Aaro Hallamurto

Aaro Hallamurto

Kirjoittaja on Maininki Creativen osakas ja luova strategi, joka tykkää myynnistä, mutta inhoaa huijaamista. Reilu peli on hänelle muutenkin mieleen. Etenkin, kun kaukalossa on TUTO Hockey.

Jaa tämä artikkeli: